Biohiilen kysyntä kasvaa nopeasti – kevättä 2018 myydään nyt

Biohiilen edut viherrakentamisessa ja hulevesien käsittelyssä tunnetaan ja tunnustetaan. Sen seurauksena huokoisen biohiilen kysyntä kasvaa voimakkaasti.

Parin vuoden aikana suunnittelijat, rakentajat ja tutkijat ovat vakuuttuneet, että huokoinen biohiili kasvualustoissa varastoi vettä ja ravinteita ja lisää kasvua. Sepelistä ja biohiilestä rakennetut kasvualustat toimivat hulevesien imeytys-, puhdistus- ja viivytysaltaina.

Viherrakentamiseen biohiilen käyttö tuo huomattavia muutoksia. Muutosten hyödyllisyydestä ovat vakuuttuneet kaikki, jotka ovat tutustuneet esimerkiksi Tukholman kaupungin saavuttamiin tuloksiin. Ne ovat oiva esimerkki siitä, miten tutkimus palvelee käytäntöä ja miten nopeasti muutos etenee.

Tilaa biohiili omiin kohteisiisi hyvissä ajoin. Viherrakentamiseen ja hulevesien käsittelyyn parhaiten sopivan huokoisen biohiilen kysyntä on kasvanut sellaisella vauhdilla, että ensi vuonna saatavuus voi olla toteutuksen pullonkaula. Tänä syksynäkin muutamia hankkeita jäi toteuttamatta, kun biohiiltä ei ollut tarjolla.

Tarjoamme sekä kotimaista että ulkomaista, EBC-sertifikaatin vaatimukset täyttävää biohiiltä. Nurmikoihin ja kompostointiin on heti saatavissa erä hienoa, korkealaatuista biohiiltä.

Varmista saatavuus ja tilaa heti!